Mustavalkoista theatre piece, original score by Lau Nau.

Directed by Sarika Lipasti, premiere 10.9.2016. Produced by Nurinpäin Kollektiivi.

Mustavalkoista linkittyy aikaan, jolloin tekijöiden vanhemmat olivat lapsia ja oli vain mustavalkoisia valokuvia. Oliko maailma silloin mustavalkoinen? Milloin värit tulivat? Millaista silloin oli? Esitystä varten on kerätty materiaalia vierailemalla päiväkotiryhmien kanssa Salon seudun ikäkeskuksissa. Vuorovaikutteisissa työpajoissa lapset haastattelivat ikäihmisiä kysellen heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Esityksen dramaturgia on syntynyt näiden kertomusten, kuvien, esineiden, musiikin sekä liikkeellisten kokeilujen pohjalta.

Seinäkello nakuttaa. Nuori nainen astuu mumminsa Aunen tyhjilleen jääneeseen asuntoon. Hän löytää valokuva-albumin ja alkaa selata sitä uppoutuen mummin elämään: Lapsuuteen sota-ajan päättyessä, nuoruuden nurkkatansseihin, häävalmisteluihin sekä perhe-elämään iloineen ja suruineen. Valokuvien kautta löytyy side, joka tuo sukupolvet lähemmäs toisiaan.

Mustavalkoista kertoo asioista jotka eivät muutu aikojen kuluessa. Teos käsittelee sukupolvien välistä vuorovaikutusta liikkeen, toiminnan, äänen ja kuvan avulla. Esityksen kohderyhmänä ovat kaikki leikki-ikäisistä senioreihin.

TYÖPAJA

Moniaistillinen työpaja tarjoaa kuuntelemista, katselemista, tunnustelemista, kokeilemista, tuoksuja ja makuja. Esityksen jälkeen viipyillään kiireettömässä tunnelmassa ja tutustutaan entisajan elämänmenoon kuuntelemalla aikakauden musiikkia ja äänimaisemaa, katsomalla kuvia sekä tutkimalla vanhoja esineitä ja esityksen rekvisiittaa. Halukkaat saavat toteuttaa mielikuviaan esityksestä piirtäen ja kirjoittaen.

TYÖRYHMÄ

Käsikirjoitus: Työryhmä

Ohjaus: Sarika Lipasti

Visualisointi: Keanne van de Kreeke ja Andrea Vannucchi

Esiintyjät: Sirje Laukkanen-Garza ja Pauliina Vesslin

Musiikki: Laura Naukkarinen, Lau Nau

Tuotanto: Nurinpäin kollektiivi 2016

http://www.nurinpain.com/